maanantai 28. tammikuuta 2019

Parhaat kynsilakat!





Tyttöjen ryhmässä lakattiin kynsiä tänään maanantaina! Tää oli parasta! Oli tosi kivaa ja me autettiin toisiamme. 






Tekijät: Tyttöjen ryhmäläiset

perjantai 25. tammikuuta 2019

Liikkuva koulu vieraili Keinutiellä



 

Kutosten kuulumisia!




Tiistaina meille tuli vierailulle Liikkuva Koulu. Tunnin aluksi me kaikki pelasimme yhdessä numerokorteilla. Ohjaajat esittelivät itsensä, he olivat Eveliina ja Aleksi.  
  
Sitten ohjaajat jakoivat meidät kahteen tiimiin.  
  
Eka tiimi pelasi polttopalloa Kin-jättipallolla. 
  
Toinen tiimi pelasi avaruuspeliä korteilla. 
  
Tunnilla oli kivaa, koska pelasimme Kin-jättipallolla. Toivomme, että sellainen hankittaisiin myös meidän koulullemme omaksi. Kivaa oli myös se, että pelasimme erilaisia peliä.  
  
Liikkuvan koulun toimintaan voi tutustua netissä osoitteessa:  
  
Kirjoittajat: 6E 
  

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Uusi vuosi ja uudet blogi-tekstit!



Hyvää uutta vuotta! 


Blogi on ollut hieman hiljainen, mutta nyt kunnon blogipommit lähtee ja uusia tekstejä tulee!
Vuosi 2018 oli aktiivista aikaa ja sen vuoksi ei ehditty kirjoittaa. Tänä vuonna tulee lisää uutta ja hienoa!





Kirjoittajat: 3D:n oppilaat